Hei hei heinäkuu, tervetuloa elokuu!

Elokuu on yksi Neuletohtorin lempikuukausista. Illat hämärtyvät, viljapellot alkavat tuoksua, marjat kypsyvät ja sienet nousevat poimittaviksi. Toki ikinä ei ole mitään takeita siitä, että marjoja tai sieniä löytyy. Silti loppukesällä metsässä samoillessa on ihan eri tunnelma, kuin myöhemmin syksyllä.

Tänä kesänä metsäreissut ovat vielä saaneet odottaa, sillä pitkään jatkuneet helteet ovat uuvuttaneet myös Neuletohtoria. Neuletöitä on valmistunut kuitenkin verkalleen ja testineulonta on pitänyt kiireisenä. Toivottavasti testineulonnan tulos on sellainen, että voin teille esitellä tuotoksia myöhemmin! Aina se päässä oleva idea ei jalostu valmiiksi asti tai toteuttamisessa voi olla yllättäviä haasteita. Sen verran voin kertoa, että tässä on nyt eri puikkokokoja ja silmukkamääriä tullut testattua jo monta päivää ja nyt vihdoin näyttää siltä, että jotain voisi syntyäkin. Mutta palataan tähän sitten myöhemmin.

Tapahtumien osalta Neuletohtori ajatteli ottaa elokuun vielä rauhallisesti, mutta syyskuun alkuun on tulossa parikin tapahtumaa. Sunnuntaina 7.9. pidetään Mäyränperällä eli Neuletohtorin lapsuuden maisemissa tapahtuma, jossa avataan frisbeegolf-rata ja Neuletohtori on paikalla XXL-villan kanssa. Halukkaat pääsevät opettelemaan paksun villan neulomista materiaalimaksua vastaan. Minulle voi jo vinkata sähköpostiin, jos on tulossa mukaan, mutta somessa ja paikallislehdessä ilmoitellaan myös lähempänä asiasta. Verkkokaupasta näet XXL-villan värivaihtoehdot ja esimerkiksi istuinalustan tekoon riittää noin puoli kiloa villaa. Sen tekee lisäksi aika sukkelasti, joten pääset valmiin työn kanssa kotiin!

Nivalan Maliskylällä olen sitten 13.-14.9. Kädentaitotapahtumassa, mukana myös syksyn sato. Tapahtuma pidetään Maliskylän nuorisoseurantalolla Liittolassa ja sinne kannattaa ajella kauempaakin. Tuolloin taidan ottaa mukaani jo vähän enemmän syksyyn ja tulevaan talveen sopivia lankoja.

Verkkokauppaan on tulossa uutuuksia, mm. sukkalankaa on jo tulossa ja siitä tulee sitten esittely, kun langat ovat saapuneet. Neuletohtori on itse ihan innoissaan siitä! Hakusessa valikoimaan on myös alpakkalanka, joka ei sisällä muita kuituja. Lampaanvillalle on hyvä olla vaihtoehtoja ja tykkään itse tosi paljon myös alpakan villasta.

Ensimmäinen yrittäjäkesä alkaa olla pikapuoliin paketissa. Onko kaikki mennyt kuin Strömsössä? Ehkä ei, paljon tässä on opittu matkan varrella ja paljon opittavaa riittää. Lääkärin työt jatkuvat kerran viikossa, toimintaa toki mietitään ja kehitetään yhteistyökumppanin kanssa koko ajan. Tämä työrytmi tuntuu nyt kuitenkin sopivan Neuletohtorille erittäin hyvin, joten ainakin toistaiseksi näin jatketaan.

Neulomisiin!

Anu